Grafiikkaa kesälomalla

Joskus lukioikäisenä olin aika aktiivinen maalaamisen ja piirtämisen saralla, jopa niin, että haavailin jonkilaisesta taideammatistakin. Tapanani oli maalata yömyöhään, musiikin pauhatessa taustalla. Yleensä kuuntelin jotakin klassista. Motzart, Bhrams, Sibelius, Grieg, Vivaldi ja Hendel edustivat silloista musiikkimakuani. Maisemien tunnelma ja väritys vaihtui kuunnellun musiikin mukaan. Lähetän ajatuksissani kiitokseni kuvaamataidon opettajalleni Kristiina Manniselle, joka kannusti minua alalle, mutta jonne en kuitenkaan päätynyt.

Käytännössä olin ehkä lähinnä kiinnostunut valokuvaamisesta ja Lahden muotoiluinstituutista, jossa alaa opiskeltiin. Takaraivossani siinteli oma valokuvaamo. Kotona alalle ei kannustettu. Taiteelliset harrastukseni olivat hömppää ja ajanhaaskausta. Ainahan se, siinä iässä, kasvimaan kitkemisen voitti ja voittaa muuten vieläkin. Luovaan toimintaan käytetystä ajasta tuntemani syyllisyys on kuitenkin säilynyt. Siitä kuuluu kiitos kotikasvatukselleni.

Grafiikasta en ollut silloin kiinnostunut. Se kuulosti liian omituiselta prässeineen, syövytyksineen ja happoineen. Eikä meidän kouluaikana olisi tainnut missään olla mahdollisuuksiakaan tämän taiteenlajin ja menetelmän kokeilemiseen.

Grafiikka taisi viedä minut mukanaan menneenä talvena. Enpä olisi uskonut tällaiseen(kin) harrastukseen hurahtavani. Vähän häpeillen ja ympärilleni vilkuillen pujahdin Galleria Harmonian ovesta sisään, kainalossani painopaperinivaska ja kolme laattaa, joita olen tässä kevään aikana kotona vääntänyt. Voikos sitä nyt tällainen noviisi harrastelija edes ajatella painavansa laattojaan samoilla prässeillä kuin ammattitaiteilija? No miksi ei voi? Eihän kukaan synny taiteilijaksi suoraan. Sekin työ vaatii lukuisia tunteja työtä. Kokeiluja, onnistumisia, epäonnistumisia ja vaikka mitä. Tekemällä ja kokeilemalla oppii ja sillä, että uskaltaa laittaa itsensä likoon, liikaa miettimättä, mitä naapurit, työkaverit tai jotkut muut asiasta ajattelevat.


Tottahan se on. Lapsi on syntyessään aika avuton. Kaikki täytyy opetella ja opettaa. Niin rakonhallinta kuin syöminenkin. Lääkärikin lukee oppinsa kirjoista ja harjoittelee työtään, tutkija tutkii oppiakseen tutkimaan, kirjailija kirjoittaa jne.

No en muutaman grafiikanlehden painamisen jälkeen todellakaan kuvittele olevani lähelläkään ammattilaista. Minulle riittää, kun harrastukseni tuo minulle itselleen iloa ja voin kadottaa ajantajun raapiessani laattaa tai maalatessani kuvioita kessolla ja ripotellessani mössön päälle Carborundum-hiekkaa. Puhumattakaan siitä, kuika jänittyneenä odotan, melkein kuin lapsi joulua, millaisia kuvia laatoistani irtoaa kun olen prässännyt kuvan syväpainopaperille.

On tietenkin positiivinen asia, jos jotakuta tuotokseni kiinnostavat, saati että joku toinen inspiroituu ja löytää itselleen uuden harrastuksen. Voin suositella. Kannattaa uskaltaa.